Tietoa yhdistyksestä

Pitsikeskus Emelia ry

Y-tunnus  1966188-8
Pitsikeskus Emelia ry on vuonna 2002 perustetty poikkitieteellinen ja -taiteellinen, uutta nypläystekniikkaa ja pitsin nykykäyttöä innovatiivisesti esittelevä yhdistys. Motto on kuitenkin, että ”perinteen pohjalta uuden luontia” – peruslyönnit on oltava hallussa myös uuden ja modernin pitsin luomisessa. 

Emelia tekee yhteistyötä ulkomaalaisten pitsiyhdistysten ja pitsiosaajien kanssa. Vierailijoita Pitsiviikoilla on ollut mm. Englannista ja Saksasta. Vuonna 2005 valmistui kirja perustaja- ja kunniajäsenestä Impi Emelia Alangosta. Emelia oli mukana kustantamassa vuonna 2014 ilmestynyttä Mestarinyplääjä Johanna Sabina Lundström -kirjaa. 

Vuonna 2014 julkaistiin myös kirja Pitsiaarteita aikojen takaa – Tykkimyssyt ja niiden pitsit. Toimituskunnassa oli osaajia sekä nypläyksen taitajista että pitsihistorian tuntijoista, mukaanlukien Emeliasta. Yhdistys järjestää vuosittain nypläyskerhoja lapsille. Tarkoituksena on opettaa vanhaa perinnettä tuleville sukupolville. 

Vuosittain Pitsiviikolla Emelialla on oma näyttely, jossa ravisutetaan jollain uudella ja innovatiivisella/ tilateoksella/ pitsin käytöllä – poikkeavasti.
Etsi